Selitys2. syyskuuta 20266 min lukuaikaa

Viinitietokantamme 1 015 viinistä 194 on Italiasta, ja niistä kaksikymmentäkolme kuuluu Venetoon, Veronan ympäristön alueeseen. Se on kuitenkin se nurkka, johon liittyy eniten selitettävää.

Sillä neljään samasta laaksosta peräisin olevaan pulloon voi olla merkitty neljä eri nimeä: Valpolicella, Ripasso, Amarone ja Recioto. Samat rypäleet, samat rinteet, ja silti neljä viiniä, joita ei voi sekoittaa keskenään. Ero syntyy lähes kokonaan siitä, mitä rypäleelle tapahtuu sen poimimisen jälkeen.

Corvina, rondinella ja muu seurue

Pohjana on aina seos, ei yksikään yksittäinen lajike. Corvina on tärkein: määräys sallii sitä 45–95 prosenttia. Lisäksi rondinella on pakollinen, 5–30 prosenttia. Loput saa täydentää muilla alueen sallituilla sinisillä rypäleillä.

Corvina on valittu ei siksi, että se antaisi niin paljon, vaan siksi, että se kestää. Rypäleterttujen marjat ovat väljässä, marjat tuskin koskettavat toisiaan ja kuori on vahva. Siksi se sopii siihen, mitä seuraavaksi tapahtuu: kuukausien lepo ilman mätänemistä. Rondinella on jäänyt mukaan samasta syystä.

On vielä neljäs nimi, johon törmää usein: corvinone. Pitkään sitä pidettiin corvinan muunnoksena, kunnes tutkimus osoitti sen olevan itsenäinen lajike. Siitä lähtien se on mainittu erikseen määräyksissä, ja se saa korvata osan corvinasta. Molinara, joka oli aiemmin pakollinen, ei enää ole.

Sinisiä corvina-rypäleiden terttuja varressa Valpolicellassa
Corvinan ja rondinellan lisäksi Valpolicellassa on vanhoja paikallisia lajikkeita, kuten oseleta, dindarella ja croatina, yleensä pieniä määriä muiden joukossa. Foto: Jonathanischoice at English Wikipedia (CC BY-SA 4.0), via Wikimedia Commons

Appassimento: rypäleet kuivataan ensin

Tästä varsinainen tarina alkaa. Amaronea varten tarkoitetut rypälekimput poimitaan käsin ja lajitellaan heti. Vain ehjät, virheettömät ja ilmavat kimput menevät mukaan. Vaurioitunut jää pois: yksi homeinen kimppu voi viedä mukanaan koko erän.

Nämä valitut rypälekimput menevät kuivatusvintille, fruttaioon. Ennen ne lepäsivät siellä ruoko- ja bambumatoilla, arele. Nykyään useimmat talot käyttävät matalia muovilaatikoita, jotka on pinottu niin, että niiden väliin jää tilaa ja ilma pääsee kiertämään joka puolelta. Periaate pysyi samana: viileä, kuiva ja ilmava.

Siellä ne pysyvät kolmesta neljään kuukautta, syksyn sadosta jonnekin talveen asti. Sinä aikana vesi haihtuu ja rypäleet menettävät karkeasti kolmanneksen tai neljäkymmentä prosenttia painostaan. Kaikki, mitä niissä on, sokeri edellä, jää pienempään tilavuuteen. Sellaisella ullakolla ei tuoksu viini, vaan jotain rusinan ja kuivatun viikunan väliltä.

Se on myös koko prosessin haavoittuvin vaihe. Märkä ja lämmin syksy tarkoittaa lahoa ullakolla, ja sato on mennyttä. Ei vain osa siitä: kaikki. Tämä riski ja se, että samaan viinimäärään tarvitaan noin kaksi kertaa enemmän rypäleitä, selittää, miksi Amaronea valmistetaan pieniä määriä.

Rypäleryppäitä kuivumassa kuivausullakon palkeista roikkumassa
Kaikki ei kuivu matoilla. Tässä Venetossa sijaitsevassa ullakossa rypäleterttuja roikkuu palkeissa, vanhempi tapa, jota käytetään yhä valkoisille rypäleille. Kuva: Fabio Ingrosso (CC BY 2.0), Wikimedia Commonsin kautta

Neljä nimeä, yksi laakso

Valpolicella on perusta: tuoreita rypäleitä, jotka puristetaan ja joiden annetaan käydä tavalliseen tapaan, kevyt punaviini ilman tammikypsytystä. Recioto della Valpolicella on sarjan vanhin tyyppi ja juuri päinvastainen: kuivattuja rypäleitä, mutta käyminen keskeytetään ennen kuin kaikki sokeri on käytetty, jolloin jäljelle jää makea viini. Nimi tulee sanasta recie, murresana korville: rypäletertun yläosan kaksi sivusiipeä, jotka saavat eniten aurinkoa ja jotka on perinteisesti pidetty erillään.

Amarone on Recioto, joka on käynyt loppuun. Kun hiiva syö kaiken sokerin, makeutta ei jää jäljelle, ja jäljelle jää kuiva viini, jossa on paljon runkoa. Tarinan mukaan tämä löydettiin vahingossa 1930-luvun tienoilla unohtuneesta tynnyristä, joka oli käynyt liian pitkälle. Onko asia mennyt aivan näin, ei voi enää tarkistaa, mutta nimi viittaa samaan suuntaan: amaro tarkoittaa karvasta, ja sitä käytettiin erottamaan viini makeasta Reciotosta.

Ripasso on tässä välimuoto. Kun Amarone tai Recioto on käynyt loppuun, jäljelle jäävät liottuneet kuoret. Niiden päälle pumpataan tavallista nuorta Valpolicellaa, jolloin alkaa toinen, lyhyt käyminen. Viini saa lisää väriä, vartta ja alkoholia. Ripasso tarkoittaa kirjaimellisesti: vielä kerran sen yli.

Viinitarharinteen terasseja kuivista kivimuureista rakennettuine tukimuureineen Valpolicellassa
Rinteet on täällä muotoiltu terasseiksi, joita pitävät paikallaan irtokivistä tehdyt muurit. Murteella niitä kutsutaan nimellä marogne, ja ne ladotaan ilman laastia. Kuva: Aaron Epstein (CC BY 2.0), Wikimedia Commonsin kautta

Mitä säännöt vaativat ja mihin Classico viittaa

Amarone ja Recioto saivat DOCG-aseman vuonna 2010, Italian ylimmän luokituksen. Ripasso sai samana vuonna oman DOC-nimityksensä. Sitä ennen ne kaikki olivat merkintöjä laajemman Valpolicella DOC -alueen sisällä, joka juontaa vuodesta 1968.

Amaronen on kypsyttävä vähintään kaksi vuotta, laskettuna sadonkorjuun jälkeisestä 1. tammikuuta. Riservalla aika on neljä vuotta. Kun siihen lisätään kuukaudet kuivatusullakolla, poiminnan ja myynnin välillä kuluu helposti kolme vuotta. Laki asettaa myös alarajan alkoholipitoisuudelle, joka johtuu rypäleeseen kuivatuksen jälkeen jääneestä sokerista.

Sitten sana Classico. Se ei viittaa tyyliin tai laatuun vaan paikkaan. Se on alkuperäinen alue lännessä, Negrarin, Maranon, Fumanen, Sant’Ambrogion ja San Pietro in Cariano -kylän ympärillä olevat laaksot. Kun tuotantoalue laajennettiin vuonna 1968 itään, tämä vanha ydinalue sai oman merkintänsä. Myös Valpantena, Veronasta pohjoiseen oleva laakso, saa merkitä nimensä etikettiin.

Jos pullossa ei lue Classico tai Valpantena, viini on peräisin laajemmalta alueelta. Se ei sellaisenaan kerro viinistä mitään, mutta se on hyvä tietää.

Vanha huvila viinitarhoineen Valpolicellassa
Valpolicella on täynnä veronalaisten ja venetsialaisten perheiden rakennuttamia kartanoita. Osa niistä on yhä viinitiloja. Kuva: Gyozvr (CC BY-SA 4.0), Wikimedia Commonsin kautta

Mistä voi aloittaa

Miellyttävin tapa tutustua tähän alueeseen on edetä alhaalta ylöspäin. Aloitetaan tavallisesta Valpolicellasta, siirrytään sitten Ripassoon ja asetetaan sen rinnalle Amarone. Näin maistuu tarkasti, mitä kuivaus ja toistuva käyminen saavat aikaan, kun lähtökohtana ovat samat rypäleet.

Amarone kaipaa ison lasin ja aikaa karahvissa, eikä sitä ole tarkoitettu aperitiiviviiniksi. Se sopii pöytään jonkin runsaan ruoan kanssa tai ruokailun jälkeen vanhan juuston seuraksi. Recioto on Alankomaissa harvinainen; meillä ei sitä tällä hetkellä ole. Siitä voi kysyä, niin katsomme, mitä on saatavilla.

Jos ei tiedetä, mistä aloittaa, kannattaa poiketa Bathmenissa tai soittaa numeroon 0570 541 278.

Katso lisää

Kaikki meidän viinivalikoimamme löytyy viinitietokannasta, jossa on suodattimet maan, alueen, rypäleen ja värin mukaan. Alueiden taustat löytyvät viinioppaasta, ja itse talot ovat yhdessä sivulla viinitalot. Suoraan voi siirtyä myös: viini Itäliasta, viini Venetosta ja corvina-rypäleen viini.

Italiaa voi katsoa myös toiselta puolelta lukemalla Barolo-viini: yksi rypäle, yksitoista kuntaa ja kolme vuotta kestävyyttä. Siellä kaikki pannaan yhden lajikkeen varaan. Muut tarinamme löytyvät blogista.